find, www.laurawesamaa.net
Showing posts with label news. Show all posts
Showing posts with label news. Show all posts
heinäaplikaatio
erittää kuivan tuoksua
laitteen takaa kameran vierestä nousee pieniä oksia jotka muistuttavat lyhyitä heinävarsia
kosteudenkokemus on haalean sininen
lasin läpi nousee nystyröitä nenänvarsi on kaatua maahan tyynyn viereen
ja tämä kaikki muuttaa perspektiivin pieneksi laittaa oksan varteen pitkälleen
ihminen leijailee kantojen päällä
suureksi totuteltu kuori on yhden aineettoman verkkopussin pohjalla
makoilee siinä sillä ikuisuuden futonpatjalla
aurinkopaneeli kädellä aurinkopaneeli kasvoilla
Käsiäiselle vähäiselle jumalalle tieto sijaitsee suorakulmaisissa paikoissa
kuvat ovat valuvan olkimuksen vihjettä
häivähdys
olevaisen näyttö
kupera tuossa laavun perällä nojaava maailmaa
näiden ohi kytkeytymät ovat fantasioita siitä että näkisi kaikki pilvet yhtä aikaa
katsellessamme käsiämme tunnemme itsemme entistä yksilöllisemmäksi katsellessamme käsiemme ohi tunnemme itsemme enemmänkin kuin yksilölliseksi
kopeloimme aineettomaan kunnes käsi lopulta jää kiinni johonkin niistä tasoista
jotka ovat limittyneet keskenään ja päästämme erityisyytemme irti
luu leijuu
valkoinen käsi on tyhjempi
ei-kämmen joka koskettaa sormenpäillä aallon pintaa
pelkkä kutoo sisäänsä tiedon
tässä lumessa ei ole ketään tiettyä henkilöä
tämän kokoisena olemme koko idea itsessään täynnä ainetta juuri hyppäämässä valkoiseen sipulipussiin
leijat äärettömässä kenttien meressä
ei niiden viiva ole täyteläinen
kosketus on
teknologian monensuuntaisuus suputtaa tietoa
kermavaahtoon tulee kuoppa kun se on vaahdottunut
luut kuumenevat
ja vähäiset simpukat heijastavat
toden tuloa huokosen läpi
ja me puristelemme lunta kuin märkää pyykkiä seisomme valkoisen ja synteettisen sinen reunalla Laura Wesamaan kanssa käydyn keskustelun pohjalta, toukokuussa 2017 Sini Silveri
Vernissage/Avajaiset/Opening
28.4.
18-20
Välkommen/Tervetuloa/Welcome
*****
(SV)
Mustarinda
"Jordbor"
29.4.-22.5.2016
"The best finds were parts of the broken technology of the past-world, metal and plastic intertwined and designed to do things that nothing in our present-world did anymore." – Emmi Itäranta, Memory of Water
150 år av kontinuerligt växande konsumption av fossila bränslen lät oss leva i tron att vi hade överlistat naturen. Vi kunde omarbeta jordens material om och om igen och flytta vad som helst vart vi vill. Inte ens himlen var en gräns.
Och sedan, plötsligt påminner en rekordsnabb klimatförändring oss om att vi trots allt är en del av naturens kretslopp. All produktion har sina konsekvenser. Naturresurserna sinar och avfallet gör oss sällskap.
Ironiskt nog upptäckte vi kopplingen mellan den fossila industrin och atmosfären med hjälp av den mest avancerade teknologin. På samma sätt som vi ser på rektangulära, odlade och konstruerade landskap på rektangulära skärmar.
Ett strävande efter ny balans är inte bara fördödmjukande utan också aningen komiskt. Man blir tvungen att lära sig det allra mest grundläggande om energiproduktion, transport, boende och matvanor. Hur tillverkas chokladen som avnjuts till kaffet, hurudana materiella förutsättningar har den?
Man måste också lära sig saker på ett helt nytt sätt. Den efterfossila tidseran kännetecknas av en medvetenhet om kopplingarna till det fossila men också av utveckling av och experimentering med en teknologi och praxis som är inte är beroende av fossil energi. Allt detta måste ske utgående från erfarenheterna av den fossila tiden.
Första delen av den tvådelade utställningshelheten visas på Sinne mellan 29.4.-22.5.2016. Utställningens konstnärer – Alma Heikkilä, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen och Laura Wesamaa – är alla medlemmar i föreningen Mustarinda.
Mustarinda är ett kollektiv som grundades 2009 av konstnärer och forskare, vars mål är att tillföra ekologisk och kulturell mångfald. Mustarinda-huset, som ligger på toppen av Paljankanvaara vid Hyrynsalmi, fungerar som experimentell plattform för kollektivets utställnings-, forsknings- och publikationsverksamhet. Huset omges av en urskog som är skyddad för vetenskaplig forskning.
All den elenergi som utställningen kräver produceras med Mustarindas sex kilowatts solpaneler och laddas på batterier som finns i gallerirummet.
Utställningshelhetens andra del öppnar i Mustarinda-huset den 16. juni 2016.
www.mustarinda.fi
facebook.com/mustarinda
twitter.com/mustarinda
*****
(FI)
Mustarinda
"Maa-laiset"
29.4.-22.5.2016
"Parhaita löytöjä olivat entismaailman rikkinäisen teknologian osat, yhteenkietoutuneet muovi ja metalli, jotka oli suunniteltu tekemään asioita joita mikään nykyismaailmassamme ei enää tehnyt". – Teemestarin kirja, Emmi Itäranta
150 vuotta jatkuvasti lisääntynyt fossiilisten polttoaineiden energiansyöttö antoi meidän uskoa, että olemme vieneet voiton luonnosta. Voimme muokata maan aineksia yhä uudestaan, siirtää mitä tahansa minne vain. Edes taivas ei ole rajana.
Ja sitten, ennätysmäisen nopea ilmastonmuutos muistutti, että emme olekaan päässeet luonnonkierroista eroon. Kaikella tuotannolla on seurauksensa. Luonnonvarat ehtyvät ja jätteet jäävät seuraksemme.
Ironian rautaisen lain mukaisesti havaitsimme fossiiliteollisuuden kytkökset ilmakehään juuri edistyneimmän teknologian avulla. Yhtäläisesti tarkkailemme suorakaiteen muotoon viljeltyä ja rakennettua maisemaa suorakaiteen muotoisilta ruuduilta.
Tilanteen tasalle pyristely on paitsi nöyryyttävää myös melko huvittavaa. On opeteltava aivan perusasioita energiantuotannosta, liikkumisesta, asumisesta, ruokailusta. Miten kahvin kanssa nautittua suklaata tehdään, minkälaisia materiaalisia edellytyksiä sillä on?
Asioita on opeteltava myös ihan toisin kuin ennen. Jälkifossiiliselle aikakaudelle on ominaista fossiilikytköksistä tietoiseksi tulemisen lisäksi uusien, fossiilienergiasta riippumattomien teknologioiden ja käytäntöjen kehittely ja kokeilu. Kaiken tämän on tapahduttava fossiiliajan kokemusmaailmasta kurkottaen.
Kaksiosaisen näyttelykokonaisuuden ensimmäinen osa on Sinne-galleriassa 29.4.-22.5.2016. Näyttelyn taiteilijat Alma Heikkilä, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen ja Laura Wesamaa ovat Mustarinda-seuran jäseniä.
Mustarinda on taiteilijoiden ja tutkijoiden vuonna 2009 perustama kollektiivi, jonka tavoitteena on lisätä ekologista ja kulttuurista monimuotoisuutta. Näyttely-, residenssi-, tutkimus- ja julkaisutoiminnan kokeilualustana toimii Mustarinda-talo, joka sijaitsee Paljakanvaaran laella Hyrynsalmella. Taloa ympäröi tieteelliseen tutkimuskäyttöön suojeltu aarniometsä.
Näyttelyn tarvitsema sähköenergia tuotetaan Mustarinda-talon kuuden kilowatin aurinkopaneeleilla, jotka lataavat näyttelytilassa sijaitsevaa akustoa.
Näyttelykokonaisuuden toinen osa avautuu Mustarinda-talolla 16. kesäkuuta 2016.
www.mustarinda.fi
facebook.com/mustarinda
twitter.com/mustarinda
******
(EN)
Mustarinda
"Earthlings"
29.4.-22.5.2016
“The best finds were parts of the broken technology of the past-world, metal and plastic intertwined and designed to do things that nothing in our present-world did anymore." – Emmi Itäranta, Memory of Water
150 years of steadily increasing fossil fuel energy supply allowed us to believe that we had overcome nature. We can modify natural materials again and again, and move anything we want anywhere we want. Even the sky is not the limit.
But then, rapid climate change on a scale never seen before reminded us that we are still a part of nature. All production has consequences. Natural resources are being depleted and we are left with the waste.
It is ironic that it has taken the most advanced technology to help us detect the adverse effects of the fossil fuel industry on the atmosphere. In a similar way, we look at cultivated landscapes composed of square fields on square-shaped screens.
Apart from being so humiliating, the way that we try to adapt to the new situation is also rather amusing. The very basics of energy production, movement, living and eating must be learned. How is that chocolate we like to enjoy with our coffee really made, and what materials are required to make it?
We also have to learn things in new ways. The post-fossil era is characterized by becoming aware of fossil fuel connections and developing and testing new technologies and practices that are independent of it. All of this has to be achieved by people who have only experienced the fossil era.
The first part of the two-part exhibition will be hosted by Sinne gallery on 29.4-22.5.2016. The exhibition’s artists, Alma Heikkilä, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen and Laura Wesamaa are members of the Mustarinda Association.
Mustarinda is a collective that was founded by artists and researchers in 2009 with the aim of enhancing ecological and cultural diversity. Mustarinda House, which is located on the summit of Paljakka hill in Hyrynsalmi, provides the test bed for exhibition, residency, research and publication activities. The house is surrounded by primeval forest, which is protected for scientific research.
The electrical power for the exhibition is produced by Mustarinda House’s six-kilowatt solar panels, which charge the battery bank in the exhibition area.
The second part of the exhibition will open in Mustarinda House on 16 June 2016.
www.mustarinda.fi
facebook.com/mustarinda
twitter.com/mustarinda
Mustarinda
"Jordbor"
29.4.-22.5.2016
"The best finds were parts of the broken technology of the past-world, metal and plastic intertwined and designed to do things that nothing in our present-world did anymore." – Emmi Itäranta, Memory of Water
150 år av kontinuerligt växande konsumption av fossila bränslen lät oss leva i tron att vi hade överlistat naturen. Vi kunde omarbeta jordens material om och om igen och flytta vad som helst vart vi vill. Inte ens himlen var en gräns.
Och sedan, plötsligt påminner en rekordsnabb klimatförändring oss om att vi trots allt är en del av naturens kretslopp. All produktion har sina konsekvenser. Naturresurserna sinar och avfallet gör oss sällskap.
Ironiskt nog upptäckte vi kopplingen mellan den fossila industrin och atmosfären med hjälp av den mest avancerade teknologin. På samma sätt som vi ser på rektangulära, odlade och konstruerade landskap på rektangulära skärmar.
Ett strävande efter ny balans är inte bara fördödmjukande utan också aningen komiskt. Man blir tvungen att lära sig det allra mest grundläggande om energiproduktion, transport, boende och matvanor. Hur tillverkas chokladen som avnjuts till kaffet, hurudana materiella förutsättningar har den?
Man måste också lära sig saker på ett helt nytt sätt. Den efterfossila tidseran kännetecknas av en medvetenhet om kopplingarna till det fossila men också av utveckling av och experimentering med en teknologi och praxis som är inte är beroende av fossil energi. Allt detta måste ske utgående från erfarenheterna av den fossila tiden.
Första delen av den tvådelade utställningshelheten visas på Sinne mellan 29.4.-22.5.2016. Utställningens konstnärer – Alma Heikkilä, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen och Laura Wesamaa – är alla medlemmar i föreningen Mustarinda.
Mustarinda är ett kollektiv som grundades 2009 av konstnärer och forskare, vars mål är att tillföra ekologisk och kulturell mångfald. Mustarinda-huset, som ligger på toppen av Paljankanvaara vid Hyrynsalmi, fungerar som experimentell plattform för kollektivets utställnings-, forsknings- och publikationsverksamhet. Huset omges av en urskog som är skyddad för vetenskaplig forskning.
All den elenergi som utställningen kräver produceras med Mustarindas sex kilowatts solpaneler och laddas på batterier som finns i gallerirummet.
Utställningshelhetens andra del öppnar i Mustarinda-huset den 16. juni 2016.
www.mustarinda.fi
facebook.com/mustarinda
twitter.com/mustarinda
*****
(FI)
Mustarinda
"Maa-laiset"
29.4.-22.5.2016
"Parhaita löytöjä olivat entismaailman rikkinäisen teknologian osat, yhteenkietoutuneet muovi ja metalli, jotka oli suunniteltu tekemään asioita joita mikään nykyismaailmassamme ei enää tehnyt". – Teemestarin kirja, Emmi Itäranta
150 vuotta jatkuvasti lisääntynyt fossiilisten polttoaineiden energiansyöttö antoi meidän uskoa, että olemme vieneet voiton luonnosta. Voimme muokata maan aineksia yhä uudestaan, siirtää mitä tahansa minne vain. Edes taivas ei ole rajana.
Ja sitten, ennätysmäisen nopea ilmastonmuutos muistutti, että emme olekaan päässeet luonnonkierroista eroon. Kaikella tuotannolla on seurauksensa. Luonnonvarat ehtyvät ja jätteet jäävät seuraksemme.
Ironian rautaisen lain mukaisesti havaitsimme fossiiliteollisuuden kytkökset ilmakehään juuri edistyneimmän teknologian avulla. Yhtäläisesti tarkkailemme suorakaiteen muotoon viljeltyä ja rakennettua maisemaa suorakaiteen muotoisilta ruuduilta.
Tilanteen tasalle pyristely on paitsi nöyryyttävää myös melko huvittavaa. On opeteltava aivan perusasioita energiantuotannosta, liikkumisesta, asumisesta, ruokailusta. Miten kahvin kanssa nautittua suklaata tehdään, minkälaisia materiaalisia edellytyksiä sillä on?
Asioita on opeteltava myös ihan toisin kuin ennen. Jälkifossiiliselle aikakaudelle on ominaista fossiilikytköksistä tietoiseksi tulemisen lisäksi uusien, fossiilienergiasta riippumattomien teknologioiden ja käytäntöjen kehittely ja kokeilu. Kaiken tämän on tapahduttava fossiiliajan kokemusmaailmasta kurkottaen.
Kaksiosaisen näyttelykokonaisuuden ensimmäinen osa on Sinne-galleriassa 29.4.-22.5.2016. Näyttelyn taiteilijat Alma Heikkilä, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen ja Laura Wesamaa ovat Mustarinda-seuran jäseniä.
Mustarinda on taiteilijoiden ja tutkijoiden vuonna 2009 perustama kollektiivi, jonka tavoitteena on lisätä ekologista ja kulttuurista monimuotoisuutta. Näyttely-, residenssi-, tutkimus- ja julkaisutoiminnan kokeilualustana toimii Mustarinda-talo, joka sijaitsee Paljakanvaaran laella Hyrynsalmella. Taloa ympäröi tieteelliseen tutkimuskäyttöön suojeltu aarniometsä.
Näyttelyn tarvitsema sähköenergia tuotetaan Mustarinda-talon kuuden kilowatin aurinkopaneeleilla, jotka lataavat näyttelytilassa sijaitsevaa akustoa.
Näyttelykokonaisuuden toinen osa avautuu Mustarinda-talolla 16. kesäkuuta 2016.
www.mustarinda.fi
facebook.com/mustarinda
twitter.com/mustarinda
******
(EN)
Mustarinda
"Earthlings"
29.4.-22.5.2016
“The best finds were parts of the broken technology of the past-world, metal and plastic intertwined and designed to do things that nothing in our present-world did anymore." – Emmi Itäranta, Memory of Water
150 years of steadily increasing fossil fuel energy supply allowed us to believe that we had overcome nature. We can modify natural materials again and again, and move anything we want anywhere we want. Even the sky is not the limit.
But then, rapid climate change on a scale never seen before reminded us that we are still a part of nature. All production has consequences. Natural resources are being depleted and we are left with the waste.
It is ironic that it has taken the most advanced technology to help us detect the adverse effects of the fossil fuel industry on the atmosphere. In a similar way, we look at cultivated landscapes composed of square fields on square-shaped screens.
Apart from being so humiliating, the way that we try to adapt to the new situation is also rather amusing. The very basics of energy production, movement, living and eating must be learned. How is that chocolate we like to enjoy with our coffee really made, and what materials are required to make it?
We also have to learn things in new ways. The post-fossil era is characterized by becoming aware of fossil fuel connections and developing and testing new technologies and practices that are independent of it. All of this has to be achieved by people who have only experienced the fossil era.
The first part of the two-part exhibition will be hosted by Sinne gallery on 29.4-22.5.2016. The exhibition’s artists, Alma Heikkilä, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Nestori Syrjälä, Tuomo Tuovinen and Laura Wesamaa are members of the Mustarinda Association.
Mustarinda is a collective that was founded by artists and researchers in 2009 with the aim of enhancing ecological and cultural diversity. Mustarinda House, which is located on the summit of Paljakka hill in Hyrynsalmi, provides the test bed for exhibition, residency, research and publication activities. The house is surrounded by primeval forest, which is protected for scientific research.
The electrical power for the exhibition is produced by Mustarinda House’s six-kilowatt solar panels, which charge the battery bank in the exhibition area.
The second part of the exhibition will open in Mustarinda House on 16 June 2016.
www.mustarinda.fi
facebook.com/mustarinda
twitter.com/mustarinda
SINNE
Stora Robertsgatan 16 Iso Roobertinkatu
Helsingfors 00120 Helsinki
FINLAND
|
| ||||||
|
| Kirkas Muoto / Klar form Carolus Enckellin kuratoima Kirkas muoto -näyttely käsittelee geometriseen taiteeseen liittyvää värin, viivan ja muodon yhteiseloa. Utställningen Klar form med Carolus Enckell som kurator handlar om färgens, streckets och formens samlevnad inom geometrisk konst. Taiteilijat / Konstnären Stig Baumgartner, Otto Boll, Lotta Ingman, Ole Kandelin, Pekka Nevalainen, Jussi Niva, Lars-Gunnar Nordströmin, Riku Mäkinen, Sam Vanni, Andreas Waldén, Laura Wesamaa | ||||||||||||
ABOUT THE FEELING WHEN YOU ARE GOING UP THE STAIRS IN THE DARK AND YOU STUMBLE, BECAUSE YOU ARE EXPECTING ANOTHER STEP, BUT YOU’RE ALREADY AT THE TOP.
27th September - 17th October 2015 Opening Saturday 26th September 7.30pm till 11pm
BAR FABER, OLLI KERÄNEN, JOHAN LINDSTRÖM, MAIJA LUUTONEN, TOM PORAT, LINDA REIF, ANDREAS WALDÉN, LAURA WESAMAA. Performance by: ROBOCOF
A Project by Linda Reif and Andreas Walden
When something ends something new will begin. But the end or the beginning is not important here. What is relevant is what happens in between; the (non)moment of uncertainty, the humorous pause in the dark, the act of stumbling over yourself and turning it into a dance. In this time frame anything can happen.
For this exhibition at KARST, eight artists are brought together in a way that represents a particular state of mind in which expectations unravel and tricks are played. These are artists who, with their art, attitude or way of working (or not working) make us look a second time, and lead us to question our expectations and lazy conclusions. What is it that we see? Something so familiar, but yet different. To look at it is slightly frustrating. Is it a fake? Is it marble or foam? Is it water damaged-paper or paint? Will we ever get to see what is behind the palm leaves?
 |
******************************
Laura Wesamaa
Sorbus-galleria, Helsinki
4.–13. syyskuuta 2015
Avoinna ke–pe 15–19, la–su 14–18
Syyskuun alussa Sorbuksessa aukeaa Laura Wesamaan (s.1979) näyttely. Wesamaa on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2006 ja hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Wesamaan teokset sijoittuvat usein johonkin maalauksen, veistoksen ja installaation välimaastoon. Hän on yksi SIC-gallerian perustajista ja toimii myös osana Mustarinda-seuraa. Haastattelimme Laura Wesamaata sähköpostin välityksellä elokuussa 2015.
Sorbus: Mitä aiot panna esille Sorbuksen näyttelyssäsi?
Laura Wesamaa: Pieniä maalauksia.
S: Mikä on maalaus? Mikä on maalauksen suhde kuvaan vuonna 2015?
LW: Seuraavassa lainaus joka löytyy Gary Snyderin kirjan “Loputtomat vuoret ja joet” alusta:
Muinainen Buddha sanoi "Maalattu riisikakku ei tyydytä nälkää."
Dogen kommentoi:
"On vain harvoja jotka ovat edes nähneet tämän "maalatun riisikakun" ja kukaan heistä ei ole perinpohjaisesti ymmärtänyt sitä.
Riisikakkujen maalaamiseen käytetyt värit ovat samoja joita käytetään vuorten ja jokien maalaamiseen.
Jos sanot että maalaus ei ole todellinen, niin silloin materiaalinen ilmentyvä maailma ei ole todellinen, Dharma ei ole todellinen.
Ylittämätön valaistuminen on maalausta. Koko ilmentyvä kaikkeus ja tyhjä taivas ovat pelkkää maalausta.
Koska asiat ovat näin ei ole muuta keinoa tyydyttää nälkä kuin maalattu riisikakku. Ilman maalattua nälkää sinusta ei koskaan tule oikeaa ihmistä."
– Dōgen Zenji: Riisikakun maalaamisesta (1200-1253)
Edellinen on korkealentoista eikä siinä puhuta maalauksesta, mutta vastataan kuitenkin molempiin kysymyksiin.
Maalauksen suhde kuvaan vuonna 2015 on edelleen sama kuin vuonna 2014 ja 40 000 vuotta sitten, tai sitä ennen. Vaikka mulla onkin käytössäni paljon kehittynyttä teknologiaa ja keinotekoisia aineita verrattuna esi-isiin, työhuoneella olen kuitenkin kuin luolanainen.
Asiaa voi pohtia niin monesta näkökulmasta. Materiaalisesti tarkasteltuna maalaus on erilaisia konkreettisia aineita sekaisin ja päällekkäin, aineet ovat mm. erilaisia mineraaleja tai orgaanisia hiukkasia jotka toisin eloperäisin ainein tai mekaanisesti kiinnittyvät ja tarttuvat toisiinsa jne. Tässä mielessä maalaus ei välttämättä ole kovin erilainen kuin esimerkiksi tietokone tai puhelin, joilla myös voidaan ottaa ja katsella kuvia.
Tekemisenä maalaus on käsillä tekemistä ja katsomista, johon liittyy paljon erilaisia aistikokemuksia kuten hajuja, tuntumaa erilaisista koostumuksista tai kosteudesta ja kuivuudesta, havaintoja tilasta, radion ääntä ym. Aika on tietenkin oleellinen. Muiden kuvien tekeminen ja katselu on toisenlaista kuin maalauksen, tämän eron voi helposti kokea ja tajuta.
Kuva on aina aineeton, sitä ei ole olemassa maalauksessa sen enempää kuin näyttöpäätteillä, pilvissä tai veden pinnassa. Maalauksessa eri aineet absorboivat ja heijastavat valon aallonpituuksia ja hiukkasia, näytöillä kuva muodostuu värillisestä valosta jne. Näköaistillamme havaitsemme näitä muotoja ja värejä jotka todellisuudessa eivät ole missään. Sama pätee myös siihen mitä näemme kolmiulotteisissa objekteissa.
Kiinnostavaa on ylipäätään ihmisen suhde kuvaan. Kuva on se jolla maailmaa käsitellään ja se on ollut niin oleellista nykyihmisen kognitiivisten taitojen kehittymisessä, kaikki perustuu siihen.
Jos taas kysymystä ajattelee siten, että miksi tehdä maalauksia vuonna 2015 kun voisi tehdä vaikka hologrammin tai kloonata itsensä, perimmäinen kysymys pysyy samana, miksi ylipäätään tehdä se minkä aikoo tehdä. Harva, jos mikään asia maailmassa, on sama kuin toinen ja ihminen halutessaan on aisteineen hyvin herkkä havaitsemaan, tuntemaan ja tulkitsemaan erilaisia asioita. Siksi on myös hyvä, että on olemassa mahdollisimman erilaisia asioita.
Duchamp sanoi jotenkin niin, että jos kolmiulotteinen maailma langettaa kaksiulotteisen varjon, pitäisi pystyä kuvittelemaan neliulotteinen maailmankaikkeus jonka varjo kolmiulotteinen maailma on, mutta että hän on kiinnostuneempi löytämään yksiulotteisen objektin jolla ei ole lainkaan varjoa. Siinä on ehkä se, miten taide eroaa tieteestä, sillä ei tarvitse olla sama suunta tai siis vain yhtä suuntaa, vaikka se selvittää samaa asiaa.
Säieteoriaa tutkivat tiedemiehet ovat jo saaneet todisteita siitä että maailma on ”hologrammi" ja kvanttiteoreetikot on havainneet että menneisyys on sekä edessä että takana. Helposti vaikuttaa siltä että mitä enemmän selviää, sitä vähemmän tiedetään. Vaikka on löydetty pienimpienkin alkeishiukkasten antihiukkaset ja niiden varjot, on silti vaikea tietää ja kuvata mitä ihmisessä sisäisesti
tapahtuu. Teknologisen ja muunkin kehityksen melskeessä kaikki on lopulta niin alkeellista edelleen, sormenjälkikin on ollut tunniste jo tuhansia vuosia sitten.
Jos ajattelee kuinka paljon ihmiset nykyään koskettelevat kuvia ja pieniä ikoneita ja kuvakkeita käsillään, se ei välttämättä eroa paljon siitä kun ihmiset koskettivat kuvia luolissa ja kallioilla, sillä myös oli joku funktio. Luolassa tai maisemassa maalaaminen ja hakkaaminen tai maalausten/kuvien katseleminen on voinut kyllä olla jollain lailla kokonaisvaltaisempi kokemus kuin iPhone.
Mutta siis, maalauksessa on sekä tekemisenä että objektina läsnä sellaisia oleellisia käsitteitä kuten tyhjyys, sisä- ja ulkopuoli, aineellisuus ja aineettomuus, tila ja esimerkiksi juuri nämä teidän esittämät kysymykset. Lisäksi siihen liittyy sellainen rikas, kokonaisvaltaisempi aistimaailma johon ihmisellä on mahdollisuus ja johon minusta kannattaa kiinnittää huomiota. Ainakin näistä syistä maalaan.
S: Mitä toivoisit teostesi välittävän katsojalle?
LW: Ei ole tällaisia toiveita. Vaikka mulla on ihan selkeitä aiheita, en ajattele että voisin taiteen kautta välittää katsojalle sanan kirjaimellisessa merkityksessä mitään. Tekeminen ei ole minulle kommunikaatiota. Tätä mietin paljon, että mulla ei ole sanomaa, mutta se ei tarkoita ettei teoksillani voisi olla jotain sanomaa, myös itselleni. Yleisesti toivon taiteelta (sekä muiden että omalta) että se olis jotakin, joka on jotakin muuta, kuin mikä jo on, että ei lisää tätä samaa todellisuutta.
S: Minkälainen taide inspiroi sinua?
LW: Tähdet ja avaruus.
Taidetta pitää koko ajan etsiä, mulle se ei ole mikään selvä tai varma asia vaan koko ajan on jotenkin vaakalaudalla, että onko sitä edes ja sitten sitä voi löytyä mistä tahansa.
Pidän taiteesta, joka ei saa merkitystä tai voimaa ulkopuolelta olemalla jotakin vastaan tai jonkin puolesta tms. Se ei tarkoita ettei sillä voisi olla aihetta, mutta että siinä on jotain voimakasta mikä ohittaa sen aiheen. Vähän aikaa sitten nähtiin museossa kaksi Sassettan pientä maalausta jotka oli vaan hämmästyttäviä, aihe oli varmasti joku raamatullinen mutta se ei ollut oleellista eikä jäänyt mieleen.
Viime aikoina on liikuttanut eniten kaikki ihmismäinen, vähän pimeä taide. Tuntuu että eletään niin suuruudenhullua, ihmisvastaista tai ihmisvihamielistä aikaa että kaikki missä käy ilmi ihmisen rajat, tuntuu tärkeältä. Taide ylipäätään tuntuu koko ajan tärkeämmältä, ainoana mahdollisena vastavoimana faustiselle maailmankuvalle.
Se Islajan toinen alien-keikka Vapaan taiteen tilassa oli inspiroiva.
S: Voitko suositella jotain elokuvaa, kirjaa, musiikkia tai Youtube-videota tms. joka liittyy näyttelyysi Sorbuksessa?
LW: Näyttelyä tehdessä oon lukenut uudelleen Philip Ballin kirjaa “Kirkas Maa”, Dogenin “Shobogenzo esseitä” ja aloitin just Alfred Gellin kirjan “Art and Agency”. Lueskelin myös Sirkka Turkan ja Gary Snyderin runoja jotka on samaan aikaan tosi maanläheisiä ja kuitenkin käsitteellisiä. Molemmat esittelee välittömän ympäristön tarkoin nimettynä ja lueteltuna, kaikelle on voitu antaa huomio, mikä tuntuu todenmukaiselta. Nämä ei kyllä mitenkään suorasti liity näyttelyyn, mutta voin siis suositella.
S: Kenen näyttelyn haluaisit nähdä Helsingissä?
LW: Musta Helsingissä näkee oikeastaan aika kiinnostavia näyttelyitä.
S: Työskentelet myös osana SIC-gallerian työryhmää. Mitä ajattelet näyttelyiden pitämisestä osana taiteilijan työtä? Mikä funktio näyttelyllä on?
LW: Näyttely on yksi mahdollisuus tai tapa osallistua keskusteluun siitä mitä taide on. Mutta mulle kaikki tekeminen on taiteen tekemistä, näyttelyiden tekeminen oli ne omia tai muiden, ajattelu ja ajatusten vaihto. Toisten taiteilijoiden näyttelyt on tietenkin tosi tärkeitä, katsomalla saa tietää myös mitä oma taide on. Ehdottomasti parasta Siciin liittyen on, että voi olla läheisesti mukana ja apuna jonkun muun näyttelyn toteutumisessa, se on todella kiinnostavaa.
***
Näyttelyä ovat tukeneet:
Sorbus-galleriaa tukee Koneen Säätiö.
Sorbus-galleria
Vaasankatu 15, Helsinki
Subscribe to:
Posts (Atom)