***************************************************************************************************

Inline image 1
Laura Wesamaa
Sorbus-galleria, Helsinki
4.–13. syyskuuta 2015
Avoinna ke–pe 15–19, la–su 14–18

Syyskuun alussa Sorbuksessa aukeaa Laura Wesamaan (s.1979) näyttely. Wesamaa on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2006 ja hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Wesamaan teokset sijoittuvat usein johonkin maalauksen, veistoksen ja installaation välimaastoon. Hän on yksi SIC-gallerian perustajista ja toimii myös osana Mustarinda-seuraa. Haastattelimme Laura Wesamaata sähköpostin välityksellä elokuussa 2015.

Sorbus: Mitä aiot panna esille Sorbuksen näyttelyssäsi?
Laura Wesamaa: Pieniä maalauksia.

S: Mikä on maalaus? Mikä on maalauksen suhde kuvaan vuonna 2015?
LW: Seuraavassa lainaus joka löytyy Gary Snyderin kirjan “Loputtomat vuoret ja joet” alusta:

Muinainen Buddha sanoi "Maalattu riisikakku ei tyydytä nälkää."

Dogen kommentoi:
"On vain harvoja jotka ovat edes nähneet tämän "maalatun riisikakun" ja kukaan heistä ei ole perinpohjaisesti ymmärtänyt sitä.

Riisikakkujen maalaamiseen käytetyt värit ovat samoja joita käytetään vuorten ja jokien maalaamiseen.

Jos sanot että maalaus ei ole todellinen, niin silloin materiaalinen ilmentyvä maailma ei ole todellinen, Dharma ei ole todellinen.

Ylittämätön valaistuminen on maalausta. Koko ilmentyvä kaikkeus ja tyhjä taivas ovat pelkkää maalausta.

Koska asiat ovat näin ei ole muuta keinoa tyydyttää nälkä kuin maalattu riisikakku. Ilman maalattua nälkää sinusta ei koskaan tule oikeaa ihmistä."
– Dōgen Zenji: Riisikakun maalaamisesta (1200-1253)

Edellinen on korkealentoista eikä siinä puhuta maalauksesta, mutta vastataan kuitenkin molempiin kysymyksiin.

Maalauksen suhde kuvaan vuonna 2015 on edelleen sama kuin vuonna 2014 ja 40 000 vuotta sitten, tai sitä ennen. Vaikka mulla onkin käytössäni paljon kehittynyttä teknologiaa ja keinotekoisia aineita verrattuna esi-isiin, työhuoneella olen kuitenkin kuin luolanainen.

Asiaa voi pohtia niin monesta näkökulmasta. Materiaalisesti tarkasteltuna maalaus on erilaisia konkreettisia aineita sekaisin ja päällekkäin, aineet ovat mm. erilaisia mineraaleja tai orgaanisia hiukkasia jotka toisin eloperäisin ainein tai mekaanisesti kiinnittyvät ja tarttuvat toisiinsa jne. Tässä mielessä maalaus ei välttämättä ole kovin erilainen kuin esimerkiksi tietokone tai puhelin, joilla myös voidaan ottaa ja katsella kuvia.

Tekemisenä maalaus on käsillä tekemistä ja katsomista, johon liittyy paljon erilaisia aistikokemuksia kuten hajuja, tuntumaa erilaisista koostumuksista tai kosteudesta ja kuivuudesta, havaintoja tilasta, radion ääntä ym. Aika on tietenkin oleellinen. Muiden kuvien tekeminen ja katselu on toisenlaista kuin maalauksen, tämän eron voi helposti kokea ja tajuta.

Kuva on aina aineeton, sitä ei ole olemassa maalauksessa sen enempää kuin näyttöpäätteillä, pilvissä tai veden pinnassa. Maalauksessa eri aineet absorboivat ja heijastavat valon aallonpituuksia ja hiukkasia, näytöillä kuva muodostuu värillisestä valosta jne. Näköaistillamme havaitsemme näitä muotoja ja värejä jotka todellisuudessa eivät ole missään. Sama pätee myös siihen mitä näemme kolmiulotteisissa objekteissa.

Kiinnostavaa on ylipäätään ihmisen suhde kuvaan. Kuva on se jolla maailmaa käsitellään ja se on ollut niin oleellista nykyihmisen kognitiivisten taitojen kehittymisessä, kaikki perustuu siihen.

Jos taas kysymystä ajattelee siten, että miksi tehdä maalauksia vuonna 2015 kun voisi tehdä vaikka hologrammin tai kloonata itsensä, perimmäinen kysymys pysyy samana, miksi ylipäätään tehdä se minkä aikoo tehdä. Harva, jos mikään asia maailmassa, on sama kuin toinen ja ihminen halutessaan on aisteineen hyvin herkkä havaitsemaan, tuntemaan ja tulkitsemaan erilaisia asioita. Siksi on myös hyvä, että on olemassa mahdollisimman erilaisia asioita.

Duchamp sanoi jotenkin niin, että jos kolmiulotteinen maailma langettaa kaksiulotteisen varjon, pitäisi pystyä kuvittelemaan neliulotteinen maailmankaikkeus jonka varjo kolmiulotteinen maailma on, mutta että hän on kiinnostuneempi löytämään yksiulotteisen objektin jolla ei ole lainkaan varjoa. Siinä on ehkä se, miten taide eroaa tieteestä, sillä ei tarvitse olla sama suunta tai siis vain yhtä suuntaa, vaikka se selvittää samaa asiaa.

Säieteoriaa tutkivat tiedemiehet ovat jo saaneet todisteita siitä että maailma on ”hologrammi" ja kvanttiteoreetikot on havainneet että menneisyys on sekä edessä että takana. Helposti vaikuttaa siltä että mitä enemmän selviää, sitä vähemmän tiedetään. Vaikka on löydetty pienimpienkin alkeishiukkasten antihiukkaset ja niiden varjot, on silti vaikea tietää ja kuvata mitä ihmisessä sisäisesti
tapahtuu. Teknologisen ja muunkin kehityksen melskeessä kaikki on lopulta niin alkeellista edelleen, sormenjälkikin on ollut tunniste jo tuhansia vuosia sitten.

Jos ajattelee kuinka paljon ihmiset nykyään koskettelevat kuvia ja pieniä ikoneita ja kuvakkeita käsillään, se ei välttämättä eroa paljon siitä kun ihmiset koskettivat kuvia luolissa ja kallioilla, sillä myös oli joku funktio. Luolassa tai maisemassa maalaaminen ja hakkaaminen tai maalausten/kuvien katseleminen on voinut kyllä olla jollain lailla kokonaisvaltaisempi kokemus kuin iPhone.

Mutta siis, maalauksessa on sekä tekemisenä että objektina läsnä sellaisia oleellisia käsitteitä kuten tyhjyys, sisä- ja ulkopuoli, aineellisuus ja aineettomuus, tila ja esimerkiksi juuri nämä teidän esittämät kysymykset. Lisäksi siihen liittyy sellainen rikas, kokonaisvaltaisempi aistimaailma johon ihmisellä on mahdollisuus ja johon minusta kannattaa kiinnittää huomiota. Ainakin näistä syistä maalaan.

S: Mitä toivoisit teostesi välittävän katsojalle?
LW: Ei ole tällaisia toiveita. Vaikka mulla on ihan selkeitä aiheita, en ajattele että voisin taiteen kautta välittää katsojalle sanan kirjaimellisessa merkityksessä mitään. Tekeminen ei ole minulle kommunikaatiota. Tätä mietin paljon, että mulla ei ole sanomaa, mutta se ei tarkoita ettei teoksillani voisi olla jotain sanomaa, myös itselleni. Yleisesti toivon taiteelta (sekä muiden että omalta) että se olis jotakin, joka on jotakin muuta, kuin mikä jo on, että ei lisää tätä samaa todellisuutta.

S: Minkälainen taide inspiroi sinua?
LW: Tähdet ja avaruus.

Taidetta pitää koko ajan etsiä, mulle se ei ole mikään selvä tai varma asia vaan koko ajan on jotenkin vaakalaudalla, että onko sitä edes ja sitten sitä voi löytyä mistä tahansa.

Pidän  taiteesta, joka ei saa merkitystä tai voimaa ulkopuolelta olemalla jotakin vastaan tai jonkin puolesta tms. Se ei tarkoita ettei sillä voisi olla aihetta, mutta että siinä on jotain voimakasta mikä ohittaa sen aiheen. Vähän aikaa sitten nähtiin museossa kaksi Sassettan pientä maalausta jotka oli vaan hämmästyttäviä, aihe oli varmasti joku raamatullinen mutta se ei ollut oleellista eikä jäänyt mieleen.

Viime aikoina on liikuttanut eniten kaikki ihmismäinen, vähän pimeä taide. Tuntuu että eletään niin suuruudenhullua, ihmisvastaista tai ihmisvihamielistä aikaa että kaikki missä käy ilmi ihmisen rajat, tuntuu tärkeältä. Taide ylipäätään tuntuu koko ajan tärkeämmältä, ainoana mahdollisena vastavoimana faustiselle maailmankuvalle.

Se Islajan toinen alien-keikka Vapaan taiteen tilassa oli inspiroiva.

S: Voitko suositella jotain elokuvaa, kirjaa, musiikkia tai Youtube-videota tms. joka liittyy näyttelyysi Sorbuksessa?
LW: Näyttelyä tehdessä oon lukenut uudelleen Philip Ballin kirjaa “Kirkas Maa”, Dogenin “Shobogenzo esseitä” ja aloitin just Alfred Gellin kirjan “Art and Agency”. Lueskelin myös Sirkka Turkan ja Gary Snyderin runoja jotka on samaan aikaan tosi maanläheisiä ja kuitenkin käsitteellisiä. Molemmat esittelee välittömän ympäristön tarkoin nimettynä ja lueteltuna, kaikelle on voitu antaa huomio, mikä tuntuu todenmukaiselta. Nämä ei kyllä mitenkään suorasti liity näyttelyyn, mutta voin siis suositella.

S: Kenen näyttelyn haluaisit nähdä Helsingissä?
LW: Musta Helsingissä näkee oikeastaan aika kiinnostavia näyttelyitä.

S: Työskentelet myös osana SIC-gallerian työryhmää. Mitä ajattelet näyttelyiden pitämisestä osana taiteilijan työtä? Mikä funktio näyttelyllä on?
LW: Näyttely on yksi mahdollisuus tai tapa osallistua keskusteluun siitä mitä taide on. Mutta mulle kaikki tekeminen on taiteen tekemistä, näyttelyiden tekeminen oli ne omia tai muiden, ajattelu ja ajatusten vaihto. Toisten taiteilijoiden näyttelyt on tietenkin tosi tärkeitä, katsomalla saa tietää myös mitä oma taide on. Ehdottomasti parasta Siciin liittyen on, että voi olla läheisesti mukana ja apuna jonkun muun näyttelyn toteutumisessa, se on todella kiinnostavaa.

***



Näyttelyä ovat tukeneet:


Sorbus-galleriaa tukee Koneen Säätiö.

Sorbus-galleria
Vaasankatu 15, Helsinki